Raskaana ratsastus jakaa mielipiteitä. Osa ratsastajista lopettaa ratsastuksen positiiviseen raskaustestiin, osa jatkaa raskauden loppuun asti. Lähes kaikki saavat kuulla kommentointia omaan päätökseen liittyen.
Tässä kirjoituksessa tarjoan sinulle näkökulmia oman ratkaisun miettimiseen tai jos sinua ihmetyttää jonkun toisen ratkaisu. Kirjoituksen sisältö on kuitenkin yleistä pohdintaa, joten käännythän viime kädessä oman lääkärisi tai terveydenhoitajasi puoleen, jos tarvitset apua juuri sinun tilanteeseesi.
Suositukset ja tutkimustieto
Liikunnan Käypä hoito -suositus (1) suosittelee välttämään etenkin raskauden puolen välin jälkeen kaikkia tapaturma-alttiita lajeja sekä liikuntamuotoja, joissa kohtu joutuu voimakkaaseen hölskyvään liikkeeseen, yhtenä esimerkkinä ratsastus. Myös Hotuksen hoitosuositus raskaana olevien liikunnan perusteluista ja liikuntaan ohjaamisesta (2) toistaa kehoituksen välttää raskauden aikana ja etenkin sen puolivälin jälkeen ratsastusta tai muita lajeja, joissa kohtu joutuu voimakkaaseen hölskyvään liikkeeseen.
UKK-instituutin Liikkumisen suositus raskauden aikana (3) kehottaa välttämään liikkumismuotoja, joissa on iskuja, törmäyksiä, kaatumis- tai putoamisvaara tai nopeita suunnanvaihdoksia, joihin myös ratsastus niputetaan.
Tutkimusta ratsastuksen vaikutuksesta raskauteen tai synnytykseen löytyy hyvin niukasti. Tutkimusasetelma olisi itsessään eettisesti haastava, sillä ratsastuksessa onnettomuusriski on aina olemassa eikä tutkimukseen osallistujia lähtökohtaisesti haluta asettaa vaaraan. Esimerkiksi Käypä Hoito -suositus ei mainitse lähdettä ratsastussuositukselleen.
Ruotsalaistutkimuksessa (4) verrattiin lantionpohjaa korkeasti kuormittavia lajeja harrastaneita synnyttäjiä ei-korkean kuormituksen synnyttäjiin: ratsastavia synnyttäjiä ei-ratsastaviin synnyttäjiin sekä intensiivisesti vähintään kerran viikossa treenaavia ei-treenaaviin. Intensiivisesti treenaavilla oli kohonnut riski imukuppiavusteiseen synnytykseen. Ratsastajilla oli vastaavaa trendiä, mutta se ei ollut tilastollisesti merkittävää – ratsastajien määrä tutkimusjoukossa oli kuitenkin melko pieni. Treenaaminen tai ratsastaminen eivät tässä tutkimuksessa lisänneet sektion, pitkittyneen synnytyksen toisen vaiheen tai välilihan vammojen riskiä. Aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta, jotta voidaan vetää luotettavia johtopäätöksiä.
Raskauden vaikutukset kehoon ja liikkumiseen
Ratsastus vaatii ratsastajalta erityisesti keskivartalon ja lonkan koordinoitua hallintaa. Kehoon kohdistuvat voimat ovat suurimmillaan laukassa, vähiten kehoa kuormittaa käyntityöskentely. Eri hevosten liikemallit eri askellajeissa vaihtelevat ja kohdistavat ratsastajaan keskenään erilaisia voimia ja liikemalleja.
Raskaus heikentää odottajan keskivartalon, lantion ja nilkan liikkuvuutta ja tasapainoa (5). Tällä on todennäköisesti vaikutusta ratsastajan istunnan vakauteen ja reaktiokykyyn niin perusratsastuksessa kuin yllätystilanteissa. Aihetta ei kuitenkaan ole tutkittu raskaana olevilla ratsastajilla.
Ratsastajien kokemuksia
Järjestin fysioterapian opinnäytetyöni yhteydessä 2020 kartoittavan kyselyn ratsastaville äideille kokemuksista ratsastuksesta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Kyselyn vastaukset ovat samansuuntaisia vastaanoton havaintojen kanssa.
Osa odottajista lopetti ratsastuksen positiiviseen raskaustestiin, osa jatkoi enintään noin puoliväliin Käypä Hoito -ohjeen mukaisesti, osa joutui lopettamaan ratsastuksen aiemmin kuin haluaisi liitos- tai muiden kipujen tai epämukavuuden, supisteluiden tai kehonhallinnan heikkenemisen vuoksi ja osa ratsasti raskauden loppuun asti. Jotkut huomasivat keskivartalon koordinaation heikkenemistä. Jotkut vastaajat eivät huomanneet fyysisiä muutoksia, mutta tulivat varovaisemmiksi.
Äitiysfysioterapian vastaanotolta haluan nostaa esiin havainnon, että odottajien kehot reagoivat raskauteen hyvin eri tavoin. Vaikka aiempi liikuntatausta vaikuttaa asiaan, suurempi vaikutus on perimällä. Toiset säilyvät raskausaikana hormonien vaikutuksessa kimmoisampina, toisten keho käy läpi suurempia muutoksia. Myös saman henkilön eri raskaudet voivat olla hyvin erilaisia.
Ratsastuskulttuuri ja raskaus
Ratsastava odottaja elää kahden suunnan ristipaineessa: tyypillisesti hevospiirien ulkopuolelta – mutta välillä myös sisältä – tulee painetta tauottaa ratsastus raskauden ajaksi. Samaan aikaan ratsastuspiireistä voi tulla painetta jatkaa ratsastusta mahdollisimman pitkään – ”minäkin ratsastin melkein laskettuun aikaan asti”. Teki odottaja kumman päätöksen tahansa, saattaa hän joutua perustelemaan valintaansa.
Ratsastus on niin harrastuksena kuin työnä kokonaisvaltainen elämäntapa. Laji on kallis ja aikaavievä ja ratsastajien suhde on siihen järjestäen intohimoinen. Hevosta ei myöskään voi laittaa varastoon raskauden ajaksi, vaan sen liikunta ja harjoittaminen on järjestettävä jotenkin muuten, jos ratsastaja jää raskaustauolle.
Pohdi näitä, kun mietit ratsastuksen jatkamista tai tauottamista
Jos raskautesi ei ole ns. normaali matalariskinen raskaus, keskustele tilanteestasi ja ratsastuksesta lääkärisi kanssa.
Ratsastukseen liittyy aina putoamisriski – jopa FEI nostaa esiin sen olemassaolon ratsastajan ja hevosen kokemustasosta huolimatta (6). Hevosen selästä pudotaan korkealta ja usein vauhdilla, joten iskussa on väistämättä aina korkeat energiatasot verrattuna esimerkiksi kompastumista seuraavaan kaatumiseen. Jos ratsastat, kiinnitä huomiota riskitekijöiden hallintaan: millaisella hevosella, millaisessa ympäristössä ja millaisia tehtäviä ratsastat. Mikä on oma vireystilasi ja energiatasosi?
Alustavan ruotsalaistutkimuksen (4) perusteella ratsastus saattaisi nostaa imukuppiavusteisuuden todennäköisyyttä, mutta sillä ei olisi vaikutusta sektion, pitkittyneen toisen vaiheen tai välilihan repeämien todennäköisyyteen. Asiasta tarvitaan tosin laajempaa tutkimusta, jotta voidaan vetää varmempia johtopäätöksiä.
Ratsastuksen onnettomuusriskien lisäksi huomaa muut loukkaantumisriskit hevosia käsitellessä. Raskaana olet herkempi tönäisyille, potkuille tai puristumisille. Oman kokemukseni mukaan raskauteni myös muutti tutun hevoslauman käyttäytymistä: siitostammat tulivat enemmän iholle kuin aiemmin ja jouduin puolustamaan omaa tilaani selväsanaisemmin.
Jos tauotat ratsastuksen, voit edelleen ylläpitää aerobista kuntoa, kehonhallintaa ja lihasvoimaa synnytyksen jälkeistä satulaan paluuta ajatellen. Keskity erityisesti keskivartalon ja lantion alueen voimaan ja koordinaatioon. Nykytietämyksen mukaan keskivartalon ja suorien vatsalihasten harjoittamista ei tarvitse välttää.
Raskaana ollessa ei tarvitse voittaa sitkeyspalkintoja – luot jo kehossasi uutta elämää – mutta ratsastus voi myös olla tärkeä henkireikä. Joskus kaikki muu liikunta tuntuu ensimmäisen kolmanneksen pahoinvoinnissa ja väsymyksessä ylitsepääsemättömältä, mutta ratsastus motivoi liikkumaan. Tärkeintä on, että jokainen äiti saa tehdä aidosti omat päätöksensä.
Mitä ajatuksia kirjoitus herätti?
Loin tämän kirjoituksen Terveysviestintä-kurssilla osana terveystieteiden maisteriopintojani. Olisi ihanaa, jos kommentoisit, millaisia ajatuksia kirjoitus herätti! Oliko siitä apua, jos aihe on juuri nyt ajankohtainen? Tai toiko se pintaan muistoja menneisyydestä? (kommentointi löytyy aivan sivun lopusta)
Heippa! Olen fysioterapeutti (AMK) Laura Santakivi ja työskentelen vastaanotollani mm. lantionpohjan toimintahäiriöiden, äitiysfysioterapian ja ratsastajien kanssa. Olen myös I-tason Centered Riding -ohjaaja ja itsekin ratsastava äiti.

Käytetyt lähteet:
- Tiitinen, A. 2023. Raskaus ja liikunta. Lääkärikirja Duodecim. Saatavilla
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01034 - Hotus-hoitosuositus. 2022. Raskaana olevat ja synnyttäneet terveydenhuollossa: liikunnan perustelut ja liikuntaan ohjaaminen. Hoitotyön tutkimussäätiön asettama työryhmä: Hamari L, Grym K, Harsunen H, Niela-Vilén HK, Ryhtä I, Saarikko J & Sinisalo M. Helsinki: Hoitotyön tutkimussäätiö. (viitattu 8.5.2026). Saatavilla https://hotus.fi/hoitosuositus/raskaana-olevat-ja-synnyttaneet-terveydenhuollossa-liikunnan-perustelut-ja-liikuntaan-ohjaaminen/
- Hyvää oloa odotusaikaan. Viikoittainen liikkumisen suositus raskaana oleville (normaali raskaus). UKK-instituutti, 2021. https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikkumisen-suositukset/liikkumisen-suositus-raskauden-aikana/
- Rydström Emmie. 2022 Labor and delivery in horseback riders and exercisers. Region Kronoberg.
- Esha RS, Arora A. Effect of pregnancy on anthropometric parameters and balance through the trimesters and puerperium – A cross‐sectional study. J Datta Meghe Inst Med Sci Univ 2025;20:392‐5.
- FEI. (päiväämätön) Horse riding while pregnant. https://inside.fei.org/fei/your-role/medical-safety/general-safety-recommendations/pregnancy
Tykkäsin. Asiallinen tietopohjainen artikkeli. Tätä voisi jakaa laajemminkin.
Kiitos, Elina! Täytyy reipastua ja levittää tätä laajemmi 🙂