Tuntuuko susta, että oma hyvinvointi jäi ruuhkavuosien jalkoihin? Lapset ovat jo päiväkodissa, koulussa tai lähtemässä jatko-opintoihin, mutta raskauden ja synnytyksen jäljet painavat sun kehossa vieläkin?

Moikka! Olen Laura, fysioterapeutti ja ruuhkavuosia elävä äiti itsekin. Olen erikoistunut äitiys- ja lantionpohjan fysioterapiaan, ja autan vastaanotollani asiakkaitani löytämään taas luottamuksen omaan kehoonsa.
Työskentelen paljon virtsankarkailun, lantion alueen kiputilojen ja yleisen ”mun keho ei tunnu enää mun keholta, se ei tottele”-tunteen kanssa. Autan asiakkaitani kuitenkin myös muiden lantionpohjan tai tuki- ja liikuntaelimistön haasteiden kanssa.
Raskaudesta ja synnytyksestä kuntoutuminen on muutakin kuin lantionpohjan jumppaa ja ajan kulumisen odottamista. Myös se, miten me ollaan ja liikutaan meidän kehossa, ja miten muut kehon osat toimivat, vaikuttaa lantionpohjan ja keskivartalon toimintaan. Joskus isoimpana esteenä voi olla hämmennys erilaisesta kehosta tai pelko sen hajoamisesta.
Äitiysfysioterapiaan voi tulla vielä vuosia vuosia synnytysten jälkeenkin. Parhaimmillaan samojen asioiden kanssa on työskennelty, kun lapset ovat jo lähteneet kotoa. Milloin vain on se hetki, kun sulla on voimavaroja huolehtia itsestäsi.
Toisinaan asiat ratkeavat kertakäynnillä, mutta usein tarvitaan 3-5 käynnin sarja. Joskus voidaan tarvita pidempääkin kuntoutusta – jokaisen asiakkaan tilanne on yksilöllinen eikä tulevaisuutta pysty ennustamaan täydellisesti vielä ensimmäiselläkään käynnillä..
Lähdetäänkö yhdessä selvittämään sun tilannetta? Valitse sulle sopiva vaihtoehto seuraavista:
Äitiysfysioterapia 60 minuuttia (85 €) on tunnin peruskäynti. Ensimmäisellä käynnillä ehdimme keskustella läpi tilanteesi ja tavoitteesi, tehdä pääpiirteisen fysioterapeuttisen tutkimuksen ja suunnitella jatkon.
Äitiysfysioterapia 90 minuuttia (112 €) on ekstrapitkä vastaanottoaika, jonka suosittelen varaamaan, jos toivot mahdollisimman laajaa tutkimusta jo ensimmäisellä käynnillä.
Varaa oma fysioterapia-aikasi tästä!
Vastaanottoni on Hyvinkään Hyviteralla (os. Uudenmaankatu 47, 05800 Hyvinkää). Alla olevaan kalenteriin on rajattu vain äitiysfysioterapian 60 ja 90 minuutin ajat. Kaikkia tarjoamiani palveluita pääset varaamaan TÄÄLTÄ.
Teen myös fysioterapian kotikäyntejä Keski-Uudenmaan alueella – kysy lisää viestillä (laura.santakivi@liikutella.fi tai 050 5954 126). Äitiysfysioterapia kotikäyntinä 105 € / 60 min tai 132 € / 90 min + matkakulut 0,57 €/km (lähtö Hyvinkäältä tai Saarentaus, Mäntsälä). Voit olla oikeutettu kotitalousvähennykseen fysioterapiasta (60 % työn osuudesta).